Siirry pääsisältöön

Venäläisen nykykirjallisuuden klassikko

Kuvittele poika, joka on syntynyt juutalaisperheeseen maailmansotien välisessä Puolassa. Pojan isä on innokas saksan kielen ja kulttuurin ihailija. Sitten saksalaiset joukot hyökkäävät Puolaan ja sota puhkeaa. Perhe - vanhemmat ja kaksi poikaa - pakenee jalkaisin Pohjois-Puolaan yhdessä tuhansien muiden pakolaisten kanssa. Lvovissa perhe hajoaa; vanhemmat eivät pysty enää jatkamaan vaan päättävät palata takaisin kotiin, mutta pyytävät poikiaan jatkamaan matkaa turvaan Palestiinaan. Pojat salaavat juutalaisen identiteettinsä ja jatkavat matkaa Liettuaan. Nuoremman veljen onnistuu matkustaa Moskovan kautta Palestiinaan. Sujuvasti saksaa ja puolaa puhuva vanhempi veli, 19-vuotias Daniel, päätyy erinäisten vaiheiden kautta tulkiksi Valkovenäjän Gestapon poliisille. Hän käyttää tätä poikkeuksellista asemaansa auttaakseen juutalaisia ​​pakenemaan getosta. Lopulta hänen juutalainen identiteettinsä paljastuu, mutta hänen onnistuu paeta varmalta näyttävää kuolemaa Gestapon upseerin avulla. Daniel anoo turvapaikkaa katolisesta luostarista, jonne hän piiloutuu natseilta ja kääntyy siellä kristityksi. Sodan jälkeen Daniel palaa Puolaan katoliseksi munkiksi mutta muuttaa 1950-luvun lopulla Israeliin, missä hän perustaa juutalais-kristillisen yhteisön ja auttaa pakolaisia ​​ja maahanmuuttajia, joista suurin osa on Itä-Euroopasta.

Tämä Ljudmila Ulitskajan tosielämän henkilöön perustuva romaani Daniel Stein (suom. 2016) herätti ilmestyessään Venäjällä suurta huomiota ja kiivasta keskustelua, ja on nousi vastoin odotuksia myyntimenestykseksi. Venäjänkielinen alkuperäisteos Daniel Shtain, perevodchik (sananmukaisesti Daniel Stein, tulkki) sai arvostetun Bolshaja kniga palkinnon vuonna 2007. Miksi sitten puolanjuutalaisesta kristitystä munkista kertova romaani sai lukijat ja kriitikot innostumaan Venäjällä? Mielestäni Ulitskaja on onnistunut kiteyttämään Daniel Steinin hahmoon jotain olennaista ihmisyydestä, mikä puhuttelee nykylukijaa samaan tapaan kuin Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Aitovenäläiseen tapaan Ulitskaja käsittelee moraalisia kysymyksiä hyvästä ja pahasta, uskosta ja hengellisyydestä. Kaiken perustana on lihaa ja verta oleva ihminen, joka löytää oman totuutensa ja uskonsa riippumatta uskonnollisista opeista tai käskyistä. Daniel Steinin elämäntarina on paitsi uskomaton, myös kertomus siitä, että ihmiset tekevät hyviä (ja pahoja) tekoja, eivät ideologiat tai uskonopit. 

Ulitskaja on nyky-Venäjän merkittävin kirjailija, joka tuo yhteen niin älyköt kuin suuren yleisön. Romaanin on suomentanut Arja Pikkupeura. Ilahduttavasti Ulitskajalta on suomennettu viime vuosina useita teoksia!

Lue lisää Daniel Steinista ja Ljudmila Ulitskajasta:

Idäntutkimus-lehdessä julkaistut artikkelit:
http://www.helsinki.fi/idantutkimus/arkisto/2008_4/it_2008_4_rytkonen.pdf
https://journal.fi/idantutkimus/article/view/77860

Sekä:
Jenniliisa Salminen: Ljudmila Ulitskaja ja peruuttamaton menneisyys. Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta. Toim. Tomi Huttunen ja Tintti Klapuri, 2012.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paras venäläinen teos 2010-luvulla

Mikä on 2010-luvulla julkaistu merkittävin venäläinen kaunokirjallinen teos? Tätä pohti joukko kirjallisuudentutkijoita ja kriitikoita New Yorkissa tämän vuoden helmikuussa. Vastaus tähän kysymykseen paljastuu jutun lopussa. Ehdokkaina merkittävimmäksi kirjaksi olivat NOS-palkinnon saaneet teokset 2009-2019. Näitä ovat: Lena Eltangin Kamennyje kljony, Vladimir Sorokinin romaanit Metel ja Manaraga , Igor Vishnevetskin Leningrad , Lev Rubinsteinin, Boris Legon ja Aleksei Tsvetkovin kertomuskokoelmat, Andrei Ivanovin Harbinskije motylki , Danila Zaitsevin muistelmat, Maria Stepanovan Muiston muistolle ja Alexander Stesinin Nju Jorkski obhod . Stepanovan ja Sorokinin lisäksi vain Lev Rubinsteiniä ja Andrei Ivanovia on suomennettu ( Kourallinen tomua , suom. Jukka Mallinen) Miksi valintaa pohdittiin juuri New Yorkissa? Mark Lipovetskin kirjoittamassa artikkelissa (colta.ru) paikkaa perusteltiin sillä, että "isoa omenaa" voi pitää venäläisen kirjallisuuden kolmantena pääkaupu

Naisia Venäjän kirjallisuudessa

Netistä löytämässäni kirjoituksessa listattiin viisi venäläistä (tai venäjänkielistä) naiskirjailijaa, joita kannattaa seurata. Kirjoituksessa todettiin, että nyky-Venäjällä ei ole pulaa menestyneistä ja arvostetuista naiskirjailijoista. Tämä on aivan totta ja tähän on omat syynsä. Kirjoituksessa viitataan jo asemansa vakiinnuttaneisiin kirjailijoihin, kuten Ljudmila Petrushevskajaan, Ljudmila Ulitskajaan ja Svetlana Aleksijevitshiin, joiden teoksista otetaan isoja painoksia ja joita kutsutaan puhumaan kirjamessuille ympäri maailman. Nämä kirjailijat ovat avanneet tietä uusille tulokkaille ja nuoremmille kirjailijoille. Toinen syy, jota kirjoituksessa tosin ei mainita, liittyy kirjallisuusinstituution murrokseen. Ei ole sattumaa, että 1980-90-lukujen vaihteessa, glasnostin ja perestroikan vuosina, naisten kirjoittama kirjallisuus nousi silloisessa Neuvostoliitossa esiin. Niin oli tapahtunut ennenkin yhteiskunnan murrosten aikana: 1830-40-luvuilla ja 1900-luvun vaihteessa. Mutta kuin