Moninainen Venäjä

Netistä löytämässäni kirjoituksessa listattiin viisi venäläistä (tai venäjänkielistä) naiskirjailijaa, joita kannattaa seurata. Kirjoituksessa todettiin, että nyky-Venäjällä ei ole pulaa menestyneistä ja arvostetuista naiskirjailijoista. Tämä on aivan totta ja tähän on omat syynsä. Kirjoituksessa viitataan jo asemansa vakiinnuttaneisiin kirjailijoihin, kuten Ljudmila Petrushevskajaan, Ljudmila Ulitskajaan ja Svetlana Aleksijevitshiin, joiden teoksista otetaan isoja painoksia ja joita kutsutaan puhumaan kirjamessuille ympäri maailman. Nämä kirjailijat ovat avanneet tietä uusille tulokkaille ja nuoremmille kirjailijoille. Toinen syy, jota kirjoituksessa tosin ei mainita, liittyy kirjallisuusinstituution murrokseen. Ei ole sattumaa, että 1980-90-lukujen vaihteessa, glasnostin ja perestroikan vuosina, naisten kirjoittama kirjallisuus nousi silloisessa Neuvostoliitossa esiin. Niin oli tapahtunut ennenkin yhteiskunnan murrosten aikana: 1830-40-luvuilla ja 1900-luvun vaihteessa. Mutta kuin

Venäjän tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon, Bolshaja knigan, sai vuonna 2019 runoilijana paremmin tunnetun Maria Stepanovan (s. 1972) teos Muistin muistolle , ven. Памяти памяти . Siinä kirjailija jäljittää sukunsa lähihistoriaa, mikä onkin ollut yksi venäläisen nykykirjallisuuden suosituimmista teemoista Neuvostoliiton romahtamisesta saakka. Stepanovan kirja on venäläisen nykykirjallisuuden kentällä kuitenkin hyvin poikkeuksellinen millä tahansa asteikolla mitattuna . Sen kerronta liikkuu luontevasti niin länsimaisen modernin kulttuuriteorian kuin venäläisen runouden sfääreissä. Stepanova tuntee Mandelstaminsa , Proustinsa ja Sebaldinsa , siteeraa Marianne Hirschin ajatuksia post-memory sta , kokoaa palasia suvun vaietuista vaiheista valokuvien, kirjeiden, muistoesineiden arkistoista. Tekstin kompositio on paljonpuhuva: kyseessä ei ole johdonmukainen kertomus, vaan kokoelma tai kollaasi, joka muodostuu eri kertomuksien katkelmista, leikkeistä, valokuvista, muistiinpanoista, sitaat

Kuvittele poika, joka on syntynyt juutalaisperheeseen maailmansotien välisessä Puolassa. Pojan isä on innokas saksan kielen ja kulttuurin ihailija. Sitten saksalaiset joukot hyökkäävät Puolaan ja sota puhkeaa. Perhe - vanhemmat ja kaksi poikaa - pakenee jalkaisin Pohjois-Puolaan yhdessä tuhansien muiden pakolaisten kanssa. Lvovissa perhe hajoaa; vanhemmat eivät pysty enää jatkamaan vaan päättävät palata takaisin kotiin, mutta pyytävät poikiaan jatkamaan matkaa turvaan Palestiinaan. Pojat salaavat juutalaisen identiteettinsä ja jatkavat matkaa Liettuaan. Nuoremman veljen onnistuu matkustaa Moskovan kautta Palestiinaan. Sujuvasti saksaa ja puolaa puhuva vanhempi veli, 19-vuotias Daniel, päätyy erinäisten vaiheiden kautta tulkiksi Valkovenäjän Gestapon poliisille. Hän käyttää tätä poikkeuksellista asemaansa auttaakseen juutalaisia ​​pakenemaan getosta. Lopulta hänen juutalainen identiteettinsä paljastuu, mutta hänen onnistuu paeta varmalta näyttävää kuolemaa Gestapon upseerin avulla. Dani